The complete lyrics - all in good time
Ian kommentoi muutamien kappaleiden sanoituksia

50 Disturbing the Priest

(Butler, Gillan, Iommi, Ward) Black Sabbathin albumilta Born Again

Muistan puhelun Sabbathin kiertuemanagerilta (olin jättänyt bändin jo aikaa sitten), joukko kristittyjä oli ajamassa bändiä ulos kaupungista (säästääkseni molemmat häpeältä en nimeä kaupunkia tai maata), nimeten tämän kappaleen suorana todisteena yhtyeen saatanallisuudesta. Ha, ha, ha; olisivatpa vain tienneet...

Born Again -albumin nauhoituksiin liittyvät tapahtumat löytyvät kattavasti dokumentoituna toisaalta, joten mennään suoraan Manor Studion tarkkailuhuoneeseen, kuuman päivän myöhäinen iltapäivä/alkuilta vuonna 1983. Kuuntelimme nauhoja kovalla volyymilla, ovi auki.

Kappaleen loputtua näin hämmästyksekseni hermostuneen kirkkoherran oviaukossa. Hän selitti kuinka mahtavaa musiikki oli, mutta he pitivät kuoroharjoituksia viereisessä kyläkirkossa, joten voisimmeko sulkea oven...?

Pyysin välittömästi anteeksi, tarkistimme hänen aikataulunsa emmekä enää työskennelleet harjoitusten aikaan. Seuraavana iltana otin kirkkoherran kanssa muutaman oluen ja kirjoitin kuorolle nimikirjoituksia. Geezer keksi kappaleelle nimen naureskellessamme tapaukselle joitakin päiviä myöhemmin.

Disturbing the Priest

(Butler, Gillan, Iommi, Ward)

Let's try getting to the sky
Hang on or you're going to die
Sour life can turn sweet
It's laying at your feet
Sweet child with an innocent smile
Watches closely all the while
Don't be fooled when he cries
Keep looking at the eyes

Good life is a contradiction
Because of the crucifixion
If you're ready and have the need
I will take your soul and plant my seed

You just gotta listen to the night at the ending of the day
You just gotta listen to the night as safety slips away
Moving out of sight are the things you need to see to feel
And as they slip away becoming so unreal unreal
You just gotta listen to the night as your going up the stairs
You just gotta listen to the night and don't forget to say your prayers
And as you lose control to the eyes in dark disguise
And icy fingers fan electric lies

We're disturbing the priest
Won't you please come to our feast
Do we mind disturbing the priest
Not at all not at all not in the least

The force of the devil is the darkness the priest has to face
The force of the night will destroy him but not disgrace
To get into his mind and to his soul you gotta set alight
The flames of doubt so deep inside inside
The devil and the priest can't exist if one goes away
It's just like the battle of the sun and the moon
And night and day
The force of the devil that we're all told to fear
Watch out for religion when he gets too near, too near

Palaa:
back to the Wordography index